“Sukupuolia on enemmän kuin kaksi.”
Ylläoleva väittämä löytyy Iltalehden maaliskuussa yleisölle avautuvasta vaalikoneesta. Ensimmäinen reaktioni oli turhautunut huokaus: pitääkö oikeasti tästäkin keskustella? Tiede, mukaan lukien biologia, on hyvin yksimielinen siitä, ettei sukupuolen määrittely ole lainkaan niin itsestään selvää kuin konservatiivit haluaisivat ajatella. Turvallisinta onkin sanoa, että sukupuolia joka tapauksessa on enemmän kuin kaksi, määrittelimme sukupuolen sitten miten tahansa. Ja koska biologiakaan ei yksiselitteistä vastausta meille anna, on viisainta määritellä sukupuoli kokemuksellisesti. Ylipäätään sukupuolen määrittely kuuluu sivistyneessä yhteiskunnassa vain ja ainoastaan ihmiselle itselleen. En jaksaisi neuvotella tällaisesta asiasta, seuraava kysymys.
Toinen reaktio oli puhdas raivo. Pystyn valitettavan hyvin kuvittelemaan, millaisia vastauksia konservatiiviset ehdokkaat tähän kysymykseen suoltavat, ja inhottaa, että iso mediatalo haluaa tarjota tilan sellaiselle. Median pitäisi tuntea vastuunsa kaikesta, mitä heidän alustoillaan kirjoitellaan (valitettavasti esimerkiksi sosiaalisen median kohdalla tätä vastuuta kannetaan perin huonosti), eikä yhtään kenenkään pitäisi tarjota tilaa transvihamieliselle puheelle. Saahan tämän kysymyksen perusteella eroja ehdokkaiden välille, mutta ne olisi varmasti löytänyt toisenlaisillakin muotoiluilla.
Kolmanneksi – vedettyäni hieman happea – aloin pohtia, että itse asiassa tämän kysymyksen vastaukset saattavatkin kertoa jotain olennaista myös kuntapolitiikan kannalta. Jos nimittäin ei tunnusta sukupuolivähemmistöjen oikeutta olemassaoloon, ei varmasti ymmärrä myöskään, miksi heitä pitäisi missään kunnassa ja sen palveluissa huomioida. Ja jos haluamme kunnan olevan oikeasti paras paikka kaikille, emme voi sivuuttaa yhtä ihmisryhmää ja heidän arkisia tarpeitaan.
Kirjoitan seuraavassa ennen kaikkea kaksinapaisen sukupuolioletuksen ulkopuolisista vähemmistöistä, kuten muun- ja intersukupuolisista sekä sukupuolettomista, mutta monet kysymykset koskevat luonnollisesti myös binäärisiä transihmisiä. Jos termit tuntuvat haastavilta, apua saa vaikkapa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen ylläpitämästä sanastosta.
***
Erityisen tärkeää sukupuolen moninaisuuden tunnistaminen on kasvatuksessa ja terveydenhuollossa, mutta se on syytä huomioida ihan kaikkialla ihmisten kohtaamisessa ja viestinnässä. Kunnan työntekijöille on hyvä järjestää asiasta koulutusta ja tarjota valistusta sekä materiaaleja, mutta asia on huomioitava läpileikkaavasti myös kunnan eri toimialojen yhdenvertaisuussuunnittelussa. Syrjintää ja häirintää ei tule hyväksyä missään ja siihen on puututtava. Työyhteisöjen häirintäyhdyshenkilöillä on oltava osaamista myös sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä.
Kasvatuksessa ja koulutuksessa sukupuolitietoinen lähestymistapa huomioi myös binäärin eli kaksinapaisen sukupuolijaottelun ulkopuoliset lapset ja nuoret: kun ihminen kohdataan yksilönä eikä sukupuolestaan käsin, ei itse asiassa tarvitse edes ajatella, kuinka monta niitä sukupuolia edes on. Sillä ei ole yhtään mitään väliä. Toki yhteiskunnassa vallitsevat sukupuolittuneet käytännöt (kuten se, millaista käytöstä tai ulkoasua jonkin tietyn sukupuolen edustajalta odotetaan) on syytä tunnistaa, jotta osaa stereotypisointia välttää myös omassa käyttäytymisessään. Lasta voi aina puhutella hänen nimellään, eikä sen tarvitse olla edes se, joka hänelle on syntymässä annettu. Esimerkiksi moni muunsukupuolinen ottaa jossain vaiheessa käyttöön itse valitsemansa nimen, ja tätä voi aivan hyvin käyttää myös vaikkapa oppitunnilla. Tällaiset nuoren omaa sukupuoli-identiteettiä tukevat, pienet teot voivat olla hänen kasvussaan hyvin tärkeitä ja merkityksellisiä. Sama koskee luonnollisesti myös nuorisotyötä ja harrastustoimintaa.
Sukupuolitietoinen työote on otettava käyttöön myös oppilashuollossa: sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret kokevat usein vähemmistöstressiä, joka altistaa niin fyysisille kuin psyykkisille vaikeuksille. Esimerkiksi koulukuraattoreilla ja koulupsykologeilla on oltava riittävä osaaminen vähemmistöjä koskevista erityiskysymyksistä.
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset on kohdattava kunnioittavasti myös terveydenhuollossa. Turhaa sukupuolittamista on syytä välttää ja asiakasta hyvä lähestyä yksilönä. Lääkärien ja hoitajien on oltava kartalla sukupuolivähemmistöistä ja mahdollisista riskitekijöistä; myös aikuiset voivat kärsiä vähemmistöstressistä, ja monella on kokemuksia sukupuoleensa perustuvasta syrjinnästä, jopa väkivallasta. Elina Partanen kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston blogissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä palveluissa: “Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyö alkaa kohtaamisesta – oli se sitten sanatonta tai sanallista. Normatiivisuuden purkaminen esimerkiksi neutraalin kieliasun avulla ei tarkoita, ettei saisi identifioitua tai käyttää sukupuolittuneita tai perinteisiä käsitteitä. Neutraalilla ensikohtaamisella annamme vastapuolelle tilaa tuoda itsensä esiin ilman, että hänen täytyy ensin torjua oletus parisuhteesta tai sukupuolesta.” Valitettavasti kuitenkin moni huonojen kokemusten vuoksi välttelee terveydenhuoltoa, mikä voi johtaa ongelmien vaikeutumiseen tai pitkittymiseen.
Ei-binääriset ihmiset tulisi osata huomioida perusterveydenhuollossa myös silloin, kun he tarvitsevat sukupuolensa vahvistamista tukevia hoitoja. Trasek toteutti vastikään kyselyn, jonka ei-binäärisistä vastaajista huomattavan suurella osalla oli huonoja kokemuksia terveydenhuollosta näissä kysymyksissä. Lähetteen saaminen transpolille oli ollut vaikeaa; lääkärillä ei ollut ylipäätään tietoa binäärin ulkopuolisista sukupuoli-identiteeteistä; lääkärit ovat väärinsukupuolittaneet tai vähätelleet sukupuolikokemusta. Oma erityiskysymyksensä ovat intersukupuolisille pikkulapsille tehtävät hormonihoidot ja sukuelinkirurgia, joilla pyritään muokkaamaan intersukupuolisen lapsen keho muistuttamaan jompaakumpaa binääristä sukupuolta. Nämä olisi hyvä kieltää kokonaan lailla, mutta toistaiseksi voimme vaatia terveydenhuollossa pidättäytymään tällaisista hoidoista ennen sitä, että ihminen osaa itse niitä toivoa.
Ja vaikka tässä(kin) tekstissä puhun paljon lapsista ja nuorista, ei-binääriset ihmiset eivät muutu binäärisiksi ikääntyessään vaan nämä kysymykset koskevat myös ikäihmisiä ja heidän palvelujaan. Myös senioreilla voi olla kehodysforiaa, ja koska maailma on ollut menneinä vuosikymmeninä vielä paljon nykyistä julmempi vähemmistöjä kohtaan, heillä saattaa olla hyvinkin traumaattisia kokemuksia takanaan. Sensitiivisyys on hyvästä myös seniorityössä.
Summa summarum: sukupuolen moninaisuus on fakta, ja voidaksemme tukea aivan jokaisen ihmisen hyvinvointia, on meidän otettava huomioon myös sukupuolivähemmistöt. Näihin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät lakkaa olemasta sillä, että toistelemme mantranomaisesti sukupuolia olevan kaksi.
PS. Jos haluat tehdä päivän hyvän työn sukupuolivähemmistöjen hyväksi, allekirjoita Setan vetoomus Palkon hoitosuosituksien päivittämisestä.