Kuka minä olen?

Morjens! Olen Elina, ammattimaailmanparantaja Vallilasta. Synnyin 45 vuotta sitten turkulaiseen duunariperheeseen, muutin lukion jälkeen Tampereelle opiskelemaan ja viimeiset 15 vuotta olen vaikuttanut Helsingissä. Työskentelen ajatuspaja Vasemmistofoorumin tiedottajana ja KSL-opintokeskuksen kouluttajana, koska mikään ei ole niin tärkeää kuin työväen sivistystyö. Olen perheeni ensimmäinen ylioppilas ja sukuni ensimmäinen akateeminen, ja haluan, että myös nykyisillä ja tulevilla työväenluokan kakaroilla on mahdollisuus rikkoa omat lasikattonsa. Ja jos titteleitä kysytään, olen yhteiskuntatieteiden maisteri, kasvatustieteiden kandidaatti, yhteisöpedagogi (amk), ammatillinen opettaja ja aikuiskasvatustieteen maisteriopiskelija. Kasvatustieteen kandityöni käsitteli toimijuuden rakentumista työväenliikettä lähellä olevassa vapaassa sivistystyössä, ja aion jatkaa tämän parissa myös gradussa – sitten vaalien jälkeen. 

Puoluetoimijana Vasemmistoliitossa olen keskittynyt viime vuosina kehittämis- ja ohjelmatyöhön. Olen toisen kauden puoluevaltuutettu, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän puheenjohtaja sekä antirasistisen työryhmän jäsen. Olen toiminut vuosien saatossa aktiivisesti sekä omassa piirissäni Helsingin Vasemmistossa sekä puolueosastossani Vasemmistolinkissä

Erityisen lähellä sydäntäni ovat syrjimättömät ja osallistavat yhteisöt, ja olen kirjoittanut tästä teemasta KSL:lle kaksi opasta. Avoin osasto (2021) keskittyy puolueosaston osallistavan toiminnan kehittämiseen, Syrjimätön kieli (2022) syrjimättömään ja inklusiiviseen kielenkäyttöön ja viestintään. Koulutan näistä teemoista (ja sen lisäksi yhteisöviestinnästä yleisesti ja Canvan käytöstä erityisesti) sekä avoimia koulutuksia että tilauksesta, ja tulen myös mielelläni niistä vapaamuotoisemmin puhumaan. 

Rakastan marsuja, maatiaiskissoja, pitkiä kahvijuomia, heviä, pimeyttä ja joukkovoimaa. Laulan nörttikuorossa ja diskanttiensemblessä, luen asiakirjallisuutta ja neulon monimutkaisia palmikoita. Tyylini on toddler grandma, eikä mikään väri, asuste tai meikki ole minulle liian överi. Isona minusta tulee Jean-Luc Picard, oikeamielinen tutkimusmatkaaja ja tähtilaivan kapteeni. Ja maailman kaunein sana, se on edelleen solidaarisuus. 

”Tietysti voisi debunkata pelkän danger hairin, vasemmistolaisuuden ja vallilalaisuudenkin perusteella, mutta riittää kun sanoo ettei tyttönen tietenkään ymmärrä mitään näin isoista asioista.” 

-Nimim. ”Hän”, Hommaforum 

“täähän vaikutti ihan tolkun tyypiltä, vaikka pakko myöntää että olin ennakkoluuloinen kun näyttää aikaste pal erikois vosulta”

-Nimim. “saatanan merkit käsissäin”, Punk In Finland